![]() |
Samaan työtehtävään silloin kuului sitoa tynnyri lavaan kiinni ja tässä on hieno esimerkki siitä + minusta tekemässä ystävyyttä Teboilin kanssa. |
torstai 8. maaliskuuta 2018
Työpäivä koulussa
Logistiikka-alalla ammatilliset aineet menee yleensä kentän puolella harjoittelemassa ajamista ja lavojen sitomista. Normaaliin koulupäivään kuuluu se että 8.15 mennään terminaalille, tehdään ajoonlähtötarkastukset ja ajetaan. Trukilla harjoitellaan ajamista sekä yleensä lavojen kasaamista, hyllyttämistä ja jalkalavalle nostamista ja sitomista.
A & N
Se miten vapaa-aikani useimmiten vietän on sängyllä makoilu tai työn tekemistä miehekkeeni Aleksin kanssa. Olemme seurustelleet puoli vuotta ja hänen arkensa kuluu tällä hetkellä armeijassa, Aleksin TJ on niin paljon ettei sitä kannata vielä edes laskea. Kun Aleksi ei ole intissä, me yleensä vietämme kahdenkeskistä aikaa kotona ja katsomme netflixiä. Puutyöt ovat myös meille aika normaalia tekemistä kun kerran niin isossa talossa asustellaan. Haluan tämän tekstin ohessa näyttää teille muutaman kuvan joka kuvaa minun ja Aleksin suhdetta erittäin paljon.
![]() |
Juhlittiin porukalla uuttavuotta 2018 |
![]() |
Aleksi tuli katsomaan minua kun olin sairaalassa kk ajan |
![]() |
Aleksin mielestä joskus vaikeutan hänen ruoanlaittoaan. |
![]() |
Aleksia myöskin ärsyttää että otan kuvia kun hän nukkuu |
![]() |
"Intti on rankkaa mut sotkun sipsit pelastaa" T. Aleksi |
![]() |
Omaistenpäivä Parolassa |
![]() |
Kaikinpuolin erittäin ihana ja huolehtivainen mies. |
Vapaa-aika: moottoriurheilu
Moottorihömpötyksiä
Pienestä asti olen ollut isäni mukana ulkohommissa traktorilla tai muulla vastaavalla. Olen seurannut vierestä auton korjaamisesta talon rakentamiseen ja ensimmäisen tet-jaksoni olin isäni mukana työmaalla.Moottoripyörät ja autot ovat olleet yksi mielenkiinnonkohteistani jo pienestä pitäen, olen päiväkoti-ikäisenä saanut ensimmäisen moottoriajoneuvoni jos sitä siksi voi sanoa, eli lokariauton. Myöhemmin ala-asteella sain oman mönkijän ja harjoittelin myös ajamaan vaihteellisilla mopoilla ja crossipyörillä, ensimmäinen vaihteellinen millä olen ajanut oli veljeni Suzuki 80.
Isäni Honda Pan European 1100. "ns. homosohva".
Olemme ajaneet isäni kanssa kyseisellä moottoripyörällä pohjoiseen Ylivieskaan tervehtimään sukulaisiamme, ajoimme n. 6h per suunta. |
![]() |
Minä ja isäni muutama vuosi sitten. |
![]() |
Hoidan tiettyjä tallitöitä traktorimönkijän avulla. |
![]() |
Oma Honda mankini |
![]() |
Minä ja ystäväni matkalla keskustaan |
torstai 22. helmikuuta 2018
Vapaa-aika: valokuvaaminen
Valokuvaus
Vapaa-ajallani olen pienestä asti harrastanut valokuvaamista. Valokuvia olen ottanut puhelimesta pieneen ja halpaan kameraan ja siitä järjestelmäkameroihin, kamera mitä tällä hetkellä käytän on Canonin järjestelmäkamera. Olen omiin taitoihini tyytyväinen ja valokuvaan kaikkea mitä eteen tulee.![]() |
Edesmennyt hamsterini Mönkkäri |
![]() |
Nykyinen hamsterini Käpy |
![]() |
Vuoden 2017 uv |
![]() |
Ystäväni Satu ratsastamassa Weetillä |
![]() |
Entinen vuokraponini Emmett |
![]() |
Vapaa-aika: ratsastus
Vapaa-ajalla en yleensä tee mitään, sillä rankan koulupäivän jälkeen ei löydy motivaatiota tai jaksamista mihinkään.
Jos jostain syystä satun jotain tekemään, se voi olla joku seuraavista:
Ratsastus, valokuvaaminen, ajaminen tai oman ukkoni kanssa oleminen.
Jos jostain syystä satun jotain tekemään, se voi olla joku seuraavista:
Ratsastus, valokuvaaminen, ajaminen tai oman ukkoni kanssa oleminen.
Ratsastus
Ratsastusta olen harrastanut jo pikku tytöstä asti, mutta säännöllisesti olen käynyt 5 vuotta. Matkan varrella on sattunut tippumisia ja muita vaaratilanteita, vauhtia ne ei vaan ole haitannut.
Talli missä ratsastan sijaitsee Niinikoskella ja on yksityinen. Käyn ratsastamassa milloin itseäni huvittaa ja puskaratsastus on omaa alaani.
Osaan toki esteratsastusta, maastoa ja koulua mutta itsenäinen ratsastus on ollut aina minun oma juttuni. Hevonen millä ratsastan on Islannista kotoisin oleva Islanninhevonen tietysti, maastovarma ja jukuripäinen hevoseni Gustur on vielä koulutuksen alla edellisen kotinsa pahoinpitelyn jäljiltä. Olen tietysti ratsastanut myös shetlanninponista suomenhevoseen mutta islanninhevosesta on tullut oma suosikkini vuosien varrella.
![]() |
Tortolantallin kesäleiri |
![]() |
Hoitohevoseni Wiima |
![]() |
Tortolantallin kesäleirin hoitohevoseni |
![]() |
Ratsastusretki parhaan kaverini kanssa |
tiistai 13. helmikuuta 2018
TOP-päiväkirja pt.2
Työpaikallani työturvallisuus on erittäin tarkoin vahdittu asia. Työpaikalla täytyy pitää työvaatteita missä huomiovärit, turvakengät ovat erittäin tärkeät sekä mitä itse huomasin erittäin tärkeäksi olivat viillonkestävät työhanskat. Työpaikalla useasti tapahtuvia työtapaturmia olivat esimerkiksi mattopuukoista saadut syvät viillot. Osalla työntekijöistä oli myös raskaasta työstä saatuja nivel vammoja jotka ajoivat heidät aikaistetulle eläkkeelle työstään. Vaaratilanteita saattoi myös syntyä varastoissa liikkuvista trukeista.
Se mitä työpaikallani tein, oli lähinnä keräilyä ja purkamista. Keräilyssä tabletilta katsoin mitä tavaroita täytyy hyllyiltä täytyy hakea ja laitoin ne keräilykärryyn. Purkamisessa purkupaikalle tuotiin laatikoita mitkä piti keräilykärryihin purkaa.
Työssäoppiminen sujui alussa oikein hyvin mutta loppupäässä alkoi voimat hiipua.
Minulle annetut tehtävät opin hyvin ja nopeasti.
Tavallisen työpäiväni kulku oli keräilyä ja purkua koko päivän ajan.
Huonoja puolia työssäni on rankat ja rasittavat päivät.
![]() |
Isku |
TOP-päiväkirja pt.1
Olin 14.12.17-2.2.18 työssäoppimassa Lahden Iskussa sisälogistiikka puolella.
Työpaikan koko oli suuri koska tehtaaseen kuului monia Iskun työpisteitä esim. heloitus ja liimaus, verhoilu, varasto, lähettämö jne. Henkilöstön määrä Iskussa oli n. 180.
Iskun omien sääntöjen ja sopimusten mukaan en saanut ajaa yhtäkään työkonetta, rocla oli ainoa mitä sain käyttää.
Työskentelin koko topin ajan sisätiloissa hyllyjen keskellä, tauot yleensä vietin toimistossa oman tiimini kanssa ja ruokailu tapahtui Iskun omassa ruokalassa.
Iskun asiakkaisiin kuului monia erilaisia yrityksiä ulkomailta sekä kotimaasta. Iskun tuotto viimevuonna oli n.180 miljoonaa euroa eli työskentelyn laatu oli hyvää. Isku tuo itseään esille monilla eri myymälöillä ympäri suomea sekä Iskun logoilla varustetuilla autoilla. Isku on myös mainostanut itseään lehdissä ja televisiossa sekä muiden yritysten kautta. Iskulla on myös omat verkkosivut.
https://www.isku.fi/

torstai 8. helmikuuta 2018
esittely
Olen 17 vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija logistiikalla. Varastonhoitaja on ammatti johon valmistun, valitsin logistiikan ulkotöiden ja itsenäisen työskentelyn takia. Rakastan ajamista joten ammatti on minulle sopiva, ajan pääsääntöisesti trukilla mutta muutkin työkoneet kuuluvat asiaan.
Olen koko ikäni asunut maalla joten olen niin sanotusti kasvanut raskaaseen työntekoon. Kotona ajan traktorilla, mönkijällä autolla sekä muilla mahdollisilla ajoneuvoilla joten ajokokemusta löytyy jonkin verran.
En tällä hetkellä harrasta mitään muuta kun vapaa ajalla itsenäistä ratsastusta ja kotihommia mihin kuuluu auraaminen talvella ja pihan hoito yleensäkin työkoneita käyttäen.
Olen ollut työharjoittelussa Lahden Iskulla sisälogistiikka puolella.

Jep, tässä olen minä pakotettuna ja ahkerasti opiskelemassa blogikurssilla. |
hyvä ja huono blogi
http://hillas.fitfashion.fi/ on hyvä blogi koska se on monipuolinen, selkeä, avaramielinen, siisti ja omanlaisensa. blogissa hilla kertoo elämästään.
http://tiaraliving.blogspot.fi/2016/06/blogista-ja-bloggaamisesta.html on huono blogi, koska tekijällä ei ole teksteissä mitään selkoa, se on epäselvä, hän ei postaa kovin usein ja on vaikea löytää.
http://tiaraliving.blogspot.fi/2016/06/blogista-ja-bloggaamisesta.html on huono blogi, koska tekijällä ei ole teksteissä mitään selkoa, se on epäselvä, hän ei postaa kovin usein ja on vaikea löytää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Työpäivä koulussa
Logistiikka-alalla ammatilliset aineet menee yleensä kentän puolella harjoittelemassa ajamista ja lavojen sitomista. Normaaliin koulupäivään...

-
Moottorihömpötyksiä Pienestä asti olen ollut isäni mukana ulkohommissa traktorilla tai muulla vastaavalla. O...
-
Logistiikka-alalla ammatilliset aineet menee yleensä kentän puolella harjoittelemassa ajamista ja lavojen sitomista. Normaaliin koulupäivään...